Tomaatit

Luonto on meille tärkeä. Viljelymenetelmät vaikuttavat myös tomaattien makuun ja laatuun. Tomaattimme kasvavat Turun saaristossa Korppoon ja Houstkarin saarilla moderneissa kasvihuoneissa.

Ympäristöä rasittavat seikat on otettu huomioon viljelyksessä.DSC02721

  • Emme käytä lainkaan kemiallisia torjunta-aineita viljelyssä. Käytössämme olevista biologisista menetelmistä ei koidu rasitusta ympäristölle eikä tomaateille. Tomaattimme voi syödä vaikka pesemättä!
  • Kasvihuoneemme lämpiävät vuonna 2015 valmistuneella lämpölaitoksella, jossa polttoaineena käytetään uusiutuvia polttoaineita kuten turvetta ja haketta. Houtskarissa meillä on ollut biolämpölaitos käytössä jo vuodesta 2004 lähtien.
  • Viljelyyn käytetään n. 30 % vähemmän vettä, kuin tavanomaisessa kasvihuoneessa keskimäärin. Tähän päästään, kun kasveluvesi kierrätetään uudelleen käyttöön. Suomessa olemme yksi harvoista tiloista, joka kierrättää kasteluveden. Euroopan heikon puhtaan veden tilanteen vuoksi menetelmä on pakollinen monissa muissa Euroopan maissa. Lisäksi keräämme talteen myös sadeveden. Vesien puhdistuksessa käytetään biofilttereitä, joista ei tule kemiallisia jäämiä.
  • Vuoden 2016 aikana tulemme parantamaan kasvihuoneen valaistusta LED-valoilla. LED-valaisimet kuluttavat perinteisiin HPS-lamppuihin verrattuna vähemmän sähköä antaen samalla kasveille paremman valon.

TOMAATTI (Solanum lycopersicum)

Tomaatti tulee Perusta ja on hedelmäkasvi.tomat_01

Tomaatti tuli pohjoismaihin 1600-luvulla. Euroopassa luultiin tomaattia myrkylliseksi, koska se oli sukua perunalle, jonka myrkyllinen hedelmä muistuttaa vihreää tomaattia.

Tomaatti sisältää paljon karotenoideja nimeltään lykopeeni. Runsaan lykopeenin saannin on useissa tutkimuksissa todettu suojaavan syöpä-, sydän- ja verisuonitaudeilta. Lykopeeni kestää hyvin kuumennusta. Tomaatin punainen väri tulee lykopeenista.

 

Shaker MINILUUMUTOMAATTI

Ihastuttava minuluumutomaatti on perinteistä tomaattia paljon makeampi ja pienemshaker_minuluumutomaattipi. Shakereissä myytävät tomaatit mm. maistuvat sellaisenaan vaikka piknikillä, tuovat salaattiin kivan väriä ja makua tai tekevät smoothiestasi entistäkin terveellisemmän.

Tomaatti sisältää luonnollisesti paljon lykopeenia, joka on monipuolinen ja hyvä antioksidantti. Terveellinen ja herkullinen terveyspommi!